Pidin tämän puheen Minna Canthin patsaan kukitustilaisuudessa vappuaattona 30.4.2018.
Perustuslaki, pykälä 6: Ihmiset ovat yhdenvertaisia. Maailma olisi kovin kaunis paikka, mikäli tämä kirjaus olisi todellisuutta. Ongelmat, joita kohtaamme yhdenvertaisuuden saralla ovat muuttuneet Minna Canthin ajoista: vaikka meidän ei Suomessa enää tarvitsekaan vaatia kaikille sukupuolille äänioikeutta tai oikeutta omistaa omaisuutta, maaílma, tai edes tämä yhteiskunta, ei ole valmis. Tämän sukupolven on tehtävä töitä, jotta sosioekonominen tausta ei määrittäisi, kuinka korkealle voit kouluttautua tai jotta sukupuoli ei olisi rajoitteena sille, mitä voit elämässäsi saavuttaa. Tämä vuosituhat ei tarvitse lasikattoja, turvattomuuden tunnetta tai epäoikeudemukaisuutta.
Kenenkään ei pitäisi joutua perustelemaan, miksi hänen kehonsa on vain hänen itsensä päätäntävallan alainen. Kenenkään ei pitäisi joutua perustelemaan, miksi sukupuolen, ihonvärin, taustan tai seksuaalisen suuntautumisen ei tulisi vaikuttaa kohteluun työelämässä tai ylipäänsä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kenenkään ei pitäisi joutua perustelemaan, miksi syrjintä missään muodossa ei ole hyväksyttävää. Epäoikeudenmukaisuutta on monenlaista, mutta sitä ei voi katsoa läpi sormien, vaikka asiantilan muuttaminen onkin haastavaa.
Saavutettavuus ja maksuttomuus ovat ensimmäisiä askeleita epäoikeudenmukaisuuksien purkamiseen koulutuksen saralla. Aikana, jolloin korkeakoulutuksen lukuvuosimaksut ponnahtelevat säännöllisin väliajoin julkiseen keskusteluun, opiskelijaliikkeen on oltava taho, joka pitää ääntä yhdenvertaisuusnäkökulman ensisijaisuudesta. Vanhempien pankkitilin saldo ei voi määrittää nuoren tulevaisuutta. Koulutuspolun varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen on oltava auki jokaiselle tuloista riippumatta.
Yhdenvertaisuuden on toteuduttava kaikilla koulutusasteilla, ja sen tulee näkyä myös yliopiston sisällä. Me opiskelijoina olemme yliopistoyhteisön tasavertaisia jäseniä professorien ja muun henkilökunnan kanssa. Meillä on oikeus vaikuttaa meitä koskeviin asioihin ja olla rakentamassa yliopistosta, myös ensi vuoden alussa syntyvästä Tampereen yliopistosta, demokraattista, avointa ja yhdenvertaista instituutiota.
Monet oikeudet tässä maailmassa ovat kuitenkin valitettavasti sellaisia, että ne pyritään säännöllisesti sivuuttamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilanteeseen pitäisi tyytyä. Meillä jokaisella on ääni, jota tulee käyttää ja jota muiden tahojen tulee kuunnella, niin yliopistolla kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Muutos parempaan ei tapahdu itsestään – meidän on tehtävä se.
Parasta mahdollista muutosta tehdään myös uuden, ensi vuoden tammikuussa aloittavan ylioppilaskunnan suhteen. Tänä vuonna tehtävällä pohjatyöllä mahdollistetaan vakaa alkutaival uudelle ylioppilaskunnalle, joka toivottavasti on tulevaisuudessa enemmän kuin osiensa summa – organisaatio, jossa on hyvä olla ja vaikuttaa taustastaan riippumatta, samalla muut huomioiden. Yhdenvertaisuus ja avoimuus ovat avaintekijöitä niin opiskelijoiden välisessä vuorovaikutuksessa kuin toimintamallien rakentamisessa.
Yhdenvertaisuutta on se, että voit olla oma itsesi ja tehdä asioita joita haluat niin, että et rajoita toisen oikeutta olla sellainen kuin hän on. Kiinnitetään huomiota tekoihin ja sanoihin, tapoihin ja tottumuksiin, perinteisiin ja tavoitteisiin. Kysytään, ei oleteta. Se, että asiat on aiemmin tehty jollain tavalla ei tarkoita, että se olisi ainut tai oikea tapa toimia. Kriittisen tarkastelun ja kaiken vanhan tuhoamisen välille ei voida laittaa yhtä suuri kuin -merkkiä. Me kaikki voimme toimia vielä paremmin, eikä se ole millään tavalla huono asia.
Vaikka se naiivilta saattaakin kuulostaa, meillä on mahdollisuus muuttaa tätä maailmaa, olkoon se sitten päätöskohta pöytäkirjassa, pieni teko arjessa tai yksi kulutusvalinta kerrallaan. Juuri sinä voit kysyä kaverilta, miten hänellä menee. Juuri sinä voit pohtia omissa valinnoissasi, miten ne vaikuttavat muihin. Juuri sinä voit vaatia äänesi kuuntelemista. Juuri sinä voit hymyillä tuntemattomalle. Vähintäänkin näistä viimeisintä voit harjoitella pelotta jo tänään, sillä tämä normaalisti niin juro tamperelainen katukuva ottaa sen varmasti vappumielellä vastaan.
Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää, sanoi Minna Canth yli sata vuotta sitten. Yhdenvertaisuuden tavoin tämäkin Canthin ajatus on edelleen ajankohtainen. Eletään mekin kaikkea muuta, paitsi nukkuvaa, puolikuollutta elämää ja tehdään se niin, että kanssaihmisillä on hyvä olla.