SANNI (5)

Hyvinvointi on pääasia

Viimeiset pari viikkoa olen tehnyt ihan naurettavan pitkää työviikkoa, juonut miljoona litraa kahvia ja syönyt enimmäkseen kokousleipiä. Olen tehnyt tätä kampanjaa, yrittänyt ylläpitää sitä, mitä sosiaalisesta elämästäni on jäljellä ja kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole missään tarpeeksi. Olen malliesimerkki kaikesta siitä, mitä johtajana yritän kitkeä: ylisuorittamista, kiireen kulttuuria, oman hyvinvoinnin sivuuttamista.

Uusimman korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselyn mukaan lähes kolmasosalla opiskelijoista on psyykkisiä vaikeuksia, kuten ylirasitusta tai valvomista huolien takia. Diagnosoidun masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön osuus on miltei kolminkertaistunut vuosituhannen vaihteesta alkaen. Mielen oireilun ja sairauksien määrän kasvu on erittäin huolestuttavaa.

Onkin huolehdittava siitä, että mielenterveyspalvelut ovat riittävästi resursoituja, niihin on matala kynnys niin sijainnilta kuin statukselta ja niiden laatuun panostetaan. Opiskelijan elämää koskettavien toimijoiden pitäisi tehdä systemaattisempaa yhteistyötä varhaisen tuen mahdollistamiseksi ja apua tarvitsevan ohjaamiseksi oikean tahon piiriin.

Jokaisen mielenterveyden kannalta on oleellista, että palvelut ovat saavutettavissa silloin, kun niitä tarvitsee – jo kauan ennen kriisipistettä. Mielen oireiluun lyödyn negatiivisen leiman pyyhkiminen rohkaisee hakemaan tukea varhaisessa vaiheessa, jolloin hoitokin on helpompaa. Stigman poistaminen vaatii sitä, mitä niin monen muunkin ongelman ratkaisu tässä maailmassa: sanoja. Kertomuksia siitä, miten mieli oireilee. Puhetta siitä, miten aina ei jaksa. Viestiä siitä, että se ei ole oireilevan vika.

Olen ollut vieressä, kun mielellä ei ole kaikki hyvin. Olen ollut tukena silloin ja matkalla sieltä tänne. Se on mulle sankaritarina, jonka päähenkilöstä olen ylpeämpi kuin kenestäkään. Tarinalla ei ole onnellista loppua, sillä onnelliset loput ovat keskeneräisiä kertomuksia. Sen sijaan se on jotain, mistä olen oppinut paljon itsensä tuntemisen ja tukiverkoston tärkeydestä. Se on work in progress, koska sellaista elämä on.

Olen viimeistään tämän vuoden aikana havainnut omistavani jäätävän korkean stressinsietokyvyn, joka on yhden ylioppilaskunnan johtamisen ja kahden ylioppilaskunnan yhdistämisen ristipaineessa osoittautunut harvinaisen tärkeäksi ominaisuudeksi. Olen kehittänyt itsetuntemustani minulle tarjottujen työkalujen avulla ja tunnistanut rajojani. Olen puhunut ja kuunnellut.

Saatan tehdä monien mittareiden mukaan liikaa kaikkea, mutta rakastan sitä mitä teen. Saan siitä ja ihmisistä ympärilläni aivan älyttömästi inspiraatiota ja mulla on kädessä hyvät kortit itseni johtamisen suhteen. Kukaan ei kuitenkaan jaksa ilman tukea. Seison sadan ihmisen harteilla ja mulla on unelma: että kukaan ei jäisi huoliensa kanssa yksin.