SANNI2

Minulla on unelma

Suomen ylioppilaskuntien liitto oli mulle joskus vain logo opiskelijakortissa. Jotain, mikä on kaukana arkipäivästä ja jonka vaikutuksista siihen, mitä arkipäiväksi kutsuin, en ymmärtänyt mitään.

Huomenna kävelen saman liiton liittokokouksen eteen kertomaan, miksi juuri minä olisin paras valinta johtamaan ylioppilasliikettä vaikuttamisen supervuonna. Se fuksi, joka käytti ensimmäisen opiskelusyksynsä pohtien, oliko oikeastaan edes ansainnut ensimmäiseltä varasijalta saamaansa opiskelupaikkaa, on kulkenut pitkän matkan tähän pisteeseen.

Ylioppilasliike on mulle ihan mielettömän inspiraation lähde. Se, kuka Sanni Lehtinen on tänään, on muovautunut näissä piireissä. Mun polku ainejärjestön tapahtumavastaavasta Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaehdokkaaksi on antanut valtavasti asiantuntemusta opiskelijaelämän eri puolista ja niihin vaikuttamisesta. Se on tuonut itseluottamusta, josta en nuorempana voinut kuin haaveilla. Sitä kulkiessani olen ymmärtänyt, miten paljon merkitystä on sillä, että osaamme sekä katsoa suurta kokonaiskuvaa että kuunnella yksilöä.

En ikinä kävelisi yhteenkään puhujanpönttöön linjaamaan 132 000 yliopisto-opiskelijan muodostaman liikkeen tulevaisuudesta, ellei mun rinnalla olisi ollut huikeita ihmisiä tän matkan varrella. Oon saanut työskennellä intohimolla pestiinsä suhtautuvien tyyppien kanssa niin ainejärjestössä, tiedekuntajärjestössä kuin ylioppilaskunnassa. Tätä kokonaisvaltaisuutta on vuosia ollut tasapainottamassa henkilöitä opiskelijavaikuttamisskenen ulkopuolelta, joita en usein juhlapuheissanikaan muista kiittää. Mua on tän syksyn aikana tukenut ja kannustanut isosti ja pienesti todella moni. Ilman näitä ihmisiä en olisi valmis tähän.

Mutta tänään mulla on valmiudet johtaa tätä liikettä. Tiedän mistä puhun ja olen valmis tekemään sen rohkeasti opiskelijan puolesta. Välitän niistä, joiden kanssa työskentelen ja haluan panostaa koko ylioppilasliikkeen hyvinvointiin. Mulla on palo tehdä tästä yhteiskunnasta parempi paikka. Haluan antaa intohimoni, osaamiseni ja vuoden elämästäni tälle liikkeelle Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana.

Nähdään Otaniemessä!