001

Puhe Tamyn viimeisillä vuosijuhlilla

Pidin tämän puheen Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viimeisillä vuosijuhlilla 3.11.2018.

Arvoisa juhlakansa, hyvät tamylaiset, rakkaat ystävät

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta. Tampere, yliopisto ja ylioppilaskunta. Näihin kolmeen sanaan voin kiteyttää tämänhetkisen elämäni.

Tampere, kaupunki kahden järven välissä ja kosken rannalla, punatiilen luvattu taajama. Houkuttelevien korkeakoulujen keskittymä, jossa opiskelija-asunnoilla on optimaaliset sijainnit ja katukuvassa vilisee haalareita. Kaupunki, joka on Taloustutkimuksen viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan Suomen houkuttelevin opiskelukaupunki. Tänne minäkin haluaisin muuttaa, ellen täällä jo sattuisi asumaan.

Tampere on kuitenkin ennen kaikkea kaupunki, jossa moni meistä on kasvanut aikuiseksi. Osa on ehkä kolunnut tamperelaiset hiekkalaatikot ja Koskikeskuksen teinien valtaamat sohvat läpi, mutta useampi on muuttanut tänne opiskelemaan. Olemme eläneet täällä sen ajanjakson elämästä, joka on määrittänyt tulevaisuutemme suuntaa. Rakentaneet sitä versiota itsestä, jonka kanssa on vähän valmiimpi kuin ennen. Vaikuttaneet siihen, millaista on elämä ympärillä, tarkoittakoon se sitten ratikan väriä (oispa pinkki), yliopiston johtosääntöä tai vappusitsien teemaa.

Yliopisto on puolestaan instituutio, jonka merkityksestä tajusin naurettavan vähän alkuperäiseen Tampereen yliopistoon tullessani. Täällä olen oppinut, että aina ei ole olemassa oikeaa tai väärää ja että omien olettamusten kyseenalaistaminen on edellytys kaikelle, mitä voi viisaudeksi kutsua. Täällä olen oivaltanut, että keskeneräisetkin ajatukset voi sanoa ääneen, sillä niistä saattaa syntyä jotain uutta. Täällä olen ymmärtänyt, että lopulta monialainen sivistys on se asia, joka vie tätä maailmaa eteenpäin. Yliopistossa olen huomannut, erään alumnin sanoja lainatakseni, että maailma ei ole musta tai valkoinen, eikä edes harmaa, vaan loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä.

Ylioppilaskunta on taas se paikka, jossa olen löytänyt itseni. Mulle se on kollektiivi, joka koostuu useasta ainutlaatuisesta osasta: itse julkisoikeudellisesta yhteisöstä, jota ylioppilaskunnaksi kutsutaan, sen toimielimistä ja työntekijöistä. Järjestöistä, jotka tekevät toiminnallaan toisen kodin fuksisukupolville toistensa jälkeen. Ihmisistä, jotka voivat yhdessä luoda jotain uutta ja keksiä ratkaisuja, joita eivät koskaan keksisi yksin.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on taho, joka puhuu rohkeasti opiskelijan puolesta, erityisesti silloin, kun se ei todellakaan ole helppoa. Se nostaa esiin erinäisiä lakipykäliä, kun muut ne unohtavat. Se on organisaatio, joka vaatii vastuullisuutta itseltään ja muilta. Se näkee yliopistodemokratialla itseisarvon ja ymmärtää, että parhaita päätöksiä tehdään antamalla valta niille, jotka instituution parhaiten tuntevat.

Tamy korostaa opiskelijan roolin merkittävyyttä ja kannustaa muitakin tunnustamaan näistä maailmaa ymmärtävistä maailman muuttajista kumpuavan asiantuntemuksen. Tamy on 93-vuotisen historiansa aikana tehnyt tästä yhteiskunnasta parempaa paikkaa, mutta meillä on edelleen noin tuhat ja yksi edunvalvontatavoitetta saavuttamatta – uudellekin ylioppilaskunnalle riittää siis tekemistä. Tänä vuonna on kuitenkin tehty historiaa: monen vuoden työn jälkeen uuden Tampereen säätiöyliopiston hallituksessa on jäsenenä opiskelija. Minä toivon, että tämä on ennakkotapaus kaikille tuleville säätiöyliopistojen hallituksille.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on yhteisö, jolle yhdenvertaisuuden toteutuminen on ehdottoman tärkeää. Se on organisaatio, joka arvostaa moninaisuutta ja haluaa luoda tästä yliopistosta, kaupungista ja yhteiskunnasta turvallisen tilan meille kaikille. Tamy on ylioppilaskunta, jonka kaiken toiminnan takana on lopulta opiskelijan ja yhteiskunnan hyvinvoinnin takaaminen.

 

Tampere, yliopisto ja ylioppilaskunta summaavat kaiken, mikä on mulle tärkeää. Ne ovat koti; paikka oppia ja oivaltaa; yhteisö, jossa valjastaa oman potentiaalinsa. Ne tarkoittavat mulle ihmisiä ja itseluottamusta. Sitä, että voi aidosti uskoa siihen, että selviää mistä tahansa – ja sitä, ettei ole ainut, joka niin tekee.

Mua ei pyydetty puhumaan teille rakkaudesta tai elämän tarkoituksesta, mutta koska mä voin, teen sen silti. Puhun rakkaudesta yhteisöön ja yksilöön, puhun rakkaudesta parempaan yhteiskuntaan ja avoimempaan yliopistoon. Puhun rakkaudesta siihen henkilöön, jonka kanssa teistäkin jokaisen on loppuelämänne nukuttava – teihin itseenne.

Puhun siitä, miten sillä on aivan äärettömän paljon väliä, että löytää jotain, minkä eteen on valmis työskentelemään tuhansia tunteja. Siitä, kuinka paljon voi nähdä asiantuntemuksen ja osaamisen kasvua niissä, joita ei oikeastaan vuosi sitten tuntenutkaan. Siitä, miten maailma halutaan tehdä valmiiksi ja siitä, miten se onnistuukin – pieni pala kerrallaan.

Puhun siitä, kuinka olennaista on myöntää virheensä ja oppia niistä. Siitä, kuinka avain uuden luomiseen onkin siinä, ettei kaikkea tarvitse osata itse, vaan olennaista onkin tunnistaa syvällisempi ymmärrys muissa. Siitä, miten paljon ihmiseltä vaatii, että hyväksyy olevansa epätäydellinen.

Puhun siitä, kuinka suuri merkitys on sillä, että jonain päivänä toteaa kykenevänsä tavoittelemaan jotain, mikä joskus oli vain hauska heitto kolmannen ja seitsemännen kaljan välissä. Siitä, miten mikään ei olisi mahdollista ilman niitä ihmisiä, jotka ovat olemassaolollaan tehneet tämän kaiken. Siitä, miten rohkeus onkin oikeastaan rakentunut siitä, että on joskus päätynyt oikeaan seuraan.

Koska tätä mulle on rakkaus. Se on intohimoa vaikuttamiseen, se on luottoa omiin kykyihin. Se on lojaaliutta niille, joiden kanssa voittoja on saavutettu. Se on jotain vielä syvempää niitä kohtaan, jotka jäivät siihen, kun mitään juhlittavaa ei ollut.

 

Mulla on ollut etuoikeus olla Tamyn viimeinen puheenjohtaja. Olen sanonut paljon, usein ja kovaan ääneen, mutta mulla on edelleen kerrottavaa. Tänään, tässä ja nyt se tiivistyy yhteen sanaan: kiitos.

Kiitos jokaiselle, joka juhlii täällä tänään: te olette merkittävä osa tätä kaikkea. Kiitos te kaikki, jotka olette olleet tuomassa Tamyn tähän pisteeseen vuosien varrella. Kiitos teille, jotka olette muovanneet siitä vaikuttavan ja rohkean organisaation, josta en voisi olla ylpeämpi. Ja ennen kaikkea kiitos jokaiselle teistä, joiden kanssa olen saanut viettää elämäni parhaat kaksi vuotta. Te inspiroitte mua ja kannustatte olemaan aina parempi – ei vain siinä mitä teen, vaan myös siinä kuka olen.

 

Hyvä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viimeinen vuosijuhlakansa, katsokaa hetki ympärillenne. Näette porukan, joka tekee jotain merkityksellistä. Joukon, joka tekee hyvää jollekin isommalle kuin itse on ja tekee sitä yhdessä. Ja siinä on teille lopulta elämän tarkoitus.

Erittäin hauskaa iltaa teille kaikille! Kiitos.

 

Kuva: Aaro Tuukkanen, TT-kamerat